Nettilehti

   Vilkku 1/2006

    2.12.2006

Julkaisija: Laukkosken Nuorisoseura r.y.
Julkaisupaikka: www.nuorisoseurat.fi/seura583.html

SISÄLLYS

Kansainvälisyys avartaa

Mari, vuoden ohjaaja

Näin tanssittiin Suistamolla

Parempi soittaa kuin määritellä

Kerääjä Sivorin lyhytläntä kertomus 1891

Festaritunnelmia Kaustiselta

Ajankohtaisia levyjä ja elokuvia

Vuoden varrelta

60-lukulaiset vauhdissa

Laukkoskelaiset Baijerissa

Tulossa ensi vuonna

Vilkku on nettilehti, joka ilmestyy LNS:n sivuilla silloin tällöin; sen voi tulostaa myös paperille. Vilkku on viime aikoina ilmestynyt kerran vuodessa – samoin kuin varsinainen seuralehti Valo. Vilkku voi olla laaja tai suppea, aina tarpeen mukaan. Ensi vuonna ilmestyy vuonna 1907 perustetun Valo-lehden 100-vuotisjuhlanumero.

Kansainvälisyys avartaa

Eri maista kotoisin olevien ystävien hankkiminen on parasta kansainvälisyyskasvatusta. 1970-luvulla, kansainvälisen toimintamme alkaessa, muunmaalaisiin tutustuminen ei tavalliselle koululaiselle ollut juuri muuten mahdollista kuin nuoriso- ja urheilujärjestöjen leirien ja festivaalien kautta. Järjestömme olikin kansainvälisyyskasvatuksessa edelläkävijä. Nyt mahdollisuudet eri maiden nuoriin ja heidän kulttuureihinsa tutustumiseen jo kouluiässä ovatkin paremmat, kun myös koulut ovat alkaneet järjestää kansainvälisiä projekteja ja leirikouluja.

Vaikka ihminen on periaatteessa samanlainen, asuu hän missä maassa tahansa, on kulttuureissa näkyviä eroja, mitä ei aina koto-Suomessa oleskellessa tule ajatelleeksi. Kaikenlaisia asioita saavat nuoret joskus selitellä ystävilleen, aina äitien töissäkäynnin syistä lähtien. Ruoissa on hämmästelemistä – kuitenkin olemme saaneet ruokapöydissämme huomata, että teini-ikäisetkin vieraamme osaavat kysellä perinteisten ruokalajien perään.

Maailmalla täkäläinen joutuu monenlaisten hämmästelyjen kohteeksi. Esimerkiksi Japanin reissulla 1992 olivat pitkät vaaleat viikinkimme suorastaan hätää kärsimässä, kun kuhiseva teinityttöjen lauma oli jatkuvasti joka paikassa heidän ympärillään.

Suomen kesä puolestaan tarjoaa vieraillemme monenlaisia elämyksiä. Vain saksalainen tai muu etelämpänä asuva vieraamme voi pihalta sisälle tullessa tokaista: ”Tapoin ne kaikki!” (hyttysistä). Vain venäläinen – tai muu alun perin neuvostokansalainen – komean kirkkomme nähdessään kysyy: ”Onko se käytössä?”

Baijerilaisen ja suomalaisen perinteen yhtäläisyyksiin ja eroihin kävivät laukkoskelaiset jälleen kerran tutustumassa Sulzbach-Rosenbergin vanhankaupungin juhlissa kesäkuussa. Etelä-Saksan lisäksi tuli katsastettua Itävallan Alpit huippuineen ja vesiputouksineen. Osa matkalaisista vieraili Baijerissa jo neljättä kertaa, osa harjoitteli ”Grüss Gott” –tervehdystä vasta-alkajana. Tässä lehdessä kerrotaan, millaisilla kokemuksilla matkalaiset tällä kertaa reppujansa kartuttivat.

Saamme myös lukea, kuinka antoisaa kavereitten kanssa jo neljäkymmentä vuotta sitten seuratalolla oli harrastaa. Vilkun toimitus toivottelee viihtyisiä lukuhetkiä niin 60-luvun muistojen kuin nykyharrastajien tuoreitten kokemusten parissa!

Mari, vuoden ohjaaja

Uudenmaan ja Etelä-Hämeen nuorisoseurojen liitot nimesivät keväällä Mari Knuuttilan, pitkäaikaisen tanhuohjaajamme, vuoden ohjaajaksi.

Vuoden ohjaajan kunniakirjassa todetaan, että nimeämisellä ”haluamme kiittää siitä merkittävästä työstä, jota olette tehnyt lasten ja nuorten hyväksi.”

Mari siirtyi teini-ikäisenä rivitanssijasta suoraan ohjaajaksi vuonna 1993 ja on vuodesta 1996 lähtien vetänyt Laukkosken Ns:n lapsi- ja nuorisoryhmiä joka talvi. Joinakin vuosina on Marin valmennettavina ollut kolmekin ryhmää. Tunnusomaista Marin työskentelylle on vapaa-ajan uhraaminen nuorten tanssijoiden hyväksi paitsi talvisin, myös kesäisin lukuisten koti- ja ulkomaisten matkojen järjestäjänä ja vastuullisena ohjelmaryhmän johtajana.

Vilkku tavoitti Marin seuratalolta eräänä syksyisenä maanantai-iltana harjoitusten jälkeen.

Kuinka kauan olet harrastanut tanhuja?

3-vuotiaasta lähtien. 16-17-vuotiaana olen itse alkanut pitää kerhoja, säännöllisesti olen pitänyt noin 10 vuotta.

Mikä on kivointa ohjaajana?

Nuorten ja lasten kanssa yhteistyö on hauskaa. On mukavaa nähdä lasten kasvavan ja kehittyvän. Lapsuuden toiveammattini oli tulla opettajaksi.

Kyllästytkö?

Aina välillä, mutta pikku ajoittaiset kyllästymiset poistuvat aina tänne tanhuihin tultaessa. On myös mukavaa jutella muiden ohjaajien kanssa.

Ohjaajalta kysytään moninaisia taitoja.

Missä esiintymisiä?

Esiintymispaikkoja ovat nuorisoseuran juhlat, isommista voi mainita Pispalan sottiisin ja Lasten Kalenat. Sitten kansainvälinen festivaali Barnlek tapahtumapaikkoina Islanti, Ruotsi ja Suomi. Kaukaisimpana paikkana USA. Tänä vuonna oltiin Baijerissa, vuoden päästä on tulossa matka Norjan Barnlekiin. Matkat ovat olleet oikein kivoja.

Mitkä ovat lempitansseja?

Vauhdikkaat tanssit: Åtta man engel on minun ja varmaan monen muunkin mielestä yksi hauskimmista kansantansseista. Lisäksi monet karjalaiset tanhut ovat hauskan vauhdikkaita kuten Katrilli Suojärveltä, Lanssi, Sappu.

Itse olen suosinut ryhmissäni aika paljon perinteisiä tanhuja ja vähemmin
koreografioita.

Nykyisin, kun tanssin ohjaajien ryhmässä, niin me tanssimme paljon erilaisia variaatioita, mm. sottiisista, polkasta ja hambosta. Nekin ovat omalla tavallaan mukavia, koska ne ovat niin haastavia, minullekin.

Tulevaisuuden suunnitelmia?

Jatkaa samoilla kuvioilla. Nykyään ohjaan kahta tanhuryhmää. Joskus olisi kiva kokeilla "livemusiikkina", eli kanteleryhmä soittaisi ja tanhuporukka tanhuaisi.

Haastattelijoina Janica ja Noora

<< << << << <<

Mistä tanssimme tulevat I

Näin tanssittiin Suistamolla

Asko Pulkkinen:

Kertomus kansantanhujen keräysmatkoilta kesällä v. 1914 II

Otteita matkaraportista

Seuraavana aamuna varhain painausin Suistamon kirkolle. Siellä asetuin kestikievariin, kauppias Jaatiselle. Kun selitin taloväelle matkani tarkoituksen, oltiin minulle hyvin ystävällisiä ja talon poika lähti oppaakseni hakiessani soittajia. Oikeastaan ei tarvitseisi sanoa ”hakiessani”, sillä soittajia kuului olevan siksi paljon. Sangen monet osasivat eli kuten suistamolaiset sanoivat ”malttoivat” harpulla [haitarilla] soittaa, mutta kuitenkin oli asiassa pulma. Nuoret eivät muka julenneet fonografiin soittaa kun oli tienoilla vanhoja, taitavampia soittajia ja vanhat taas eivät osanneet uudenaikaisilla soittokojeilla soittaa. Nykyään on nimittäin käytännössä kolmiriviset saksalaiset ja italialaiset harmonikat, ennen on ollut yksiriviset venäläiset. --

Illaksi kauppias Jaatisen rouva laittoi ”besjotat”, jolloin näin tanhujen menon. Tilaisuuteen oli kutsuttu ”Viglin” ukko, jota kuulin jo Rautalahdessa erinomaiseksi tanssijaksi kehuttavan. Eikä turhaan kehuttukaan. Sillä vaikka Andrei Vigla oli jo liki 50 v. vanha, nousi jalka vielä kevyesti, kun ukko ”ripatshkun iski”. Hän kehuikin nuorra miesnä ollessaan tanssineensa Viipurin teatterissa ja Käkisalmen kasinolla semmoisella menestyksellä, ettei suosionosoituksista tahtonut loppua tulla.

--

Suistamo

Kaikkia tanhuja ei ehditty tanhuta eikä osattukaan. Katrillikin kuului olevan 12-vuoroinen, mutta se olisi ollut syrjäkylistä joko Leppäsyrjältä tai Koitosta haettava. Mieleni olisi kyllä tehnyt Leppäsyrjälle Onoilan, Semeikan ja Lösösen kylään, sitä en kuitenkaan tehnyt, sinne en mennyt, sillä matka siten olisi venynyt pitemmäksi kuin olin ajatellut ja varat riittivät. --- näin kuitenkin karakteristisimmat, sain tietää minkä suuntaisia tanhut Suistamolla ja sillä kulmalla Karjalaa ovat. Julkaistaviksi ne eivät olleet sopivia, siksi ne olivat ”ripatshkoineen” liian vaikeita ja yksitoikkoisiakin.

--

Sortavalan pitäjässä --- nämä – sanoisin – lännestä tulleet tanssit olivat unohtuneet ja sijaan oli tullut mm. ristikontra, jota Jaatinen sanoi uudeksi. Se oli aivan toista tyyliä.

--

Ristikontran sävel on yksitoikkoinen luritus, itse melodiaa vain joku tahti, jota soittaja muovailee ja muodostelee loppumattomiin. Soittaja soitteli kuin itsekseen ja tanssijat tanssivat samoin. Sävel ei määrännyt askeleitten lukua eikä kuvioita, se vain säesti hyppyjä. (Kun Vigli tanssi esim. muanitusta, oli sama soitinko muanitusta tai vaikka kuutta paria fonografilla, kunhan jotain soitin, joka pysytti tahdin.) Suomalaista ei säveleessä myöskään ollut, se oli puhtaasti venäläinen melodia.

--

Suistamon tanhut ovat kauttaaltaan venäläismallisia, -- Kolmen parin hoilola poikkeaa näistä…. selvään huomaa, että se on lännestäpäin tullut. (Suistamolla tanssitaan myös raatikkoon, mutta se on vasta äsketellen sinne levinnyt.)

--

Suurin piirtein muistuttavat nämä Laatokan Karjalan tanhut vienan-karjalaisia kisoja. Niissäkin on pyörimistä, jota voisi verrata Vienan Karjalan kisapyörintään. --Tässä rajakarjalaisessa tanhujen levenemisalueessa eroittaisin pienempiä piirejä, joista toistaiseksi tunnen nämä edellä mainitut vienan-karjalaisen ja laatokan-karjalaisen piirin.

Loppusana

-- Miksi tanhut ovat näin piireittäin levinneet, en mene päättelemään, sillä useatkin seikat siihen tietenkin ovat vaikuttaneet. Asia on vielä minullekin siksi uusi, etten siihen sen perinpohjaisemmin syvenny, pääasia on että tämmöistä yhteyttä opin havaitsemaan.

Helsingissä lokakuussa 1914

Asko Pulkkinen

Tulos kesämatkoilta

Sävelmiä: Kansantanhusävelmiä 42, tanssisävelmiä 9, piirilauluja 7, yhteensä 58. Selityksiä: Tanhuselityksiä 41, piirilaulusäkeistöjä 43. –

<< << << << <<

Parempi soittaa kuin määritellä

Matti Kontio ja Jussi Suonikko ovat äänittäneet molemmat Brelo-yhtyeen levyt. Tässä arvon herrat Vilkun tiukassa tentissä.

Kuka olet ja mistä tulet?

JS: Olen musiikkiteknologian opiskelija Tampereelta. Tampereelle päädyin vietettyäni muutaman vuoden Porissa. Alunperin olen kuitenkin kotoisin Helsingistä.

MK: Olen muusikko sanan joka merkityksessä. Melkein. Sävellän, soitan, äänitän, jopa kuuntelen musiikkia! Musiikkia työkseni, mutta myös ilokseni.

Kuinka teidän kahden yhteistyö näissä äänityshommissa alkoi?

JS: Opiskelin Porissa musiikkiteknologiaa joskus vuonna 2003. Silloin kuulin Matista muusikkotuttavani Komulaisen Jarin kautta ja otin yhteyttä. Syksystä 2003 on työskennelty yhdessä.

MK: Näissä isommissa projekteissa tarvitaan kaksi tekijää, silloin kun käytetään liikkuvaa kalustoa.

Miksasitte Vilman kanssa keväällä Brelon Seitti-levyä kolme päivää. Kärsivällisyyttä työssä siis ainakin kysytään. Mitä muuta se vaatii?

JS: Hyviä korvia, laajaa perehtyneisyyttä musiikkityyleihin sekä kiinnostusta teknisiä vekottimia kohtaan. Matti on hyvä esimerkki äänittäjästä, joka osaa luoda äänitystilanteisiin hyvän ja rennon tunnelman. Psykologiset taidot ovat myös erittäin tärkeitä.

MK: Tärkeätä olisi olla oikeasti kiinnostunut siitä, mitä tehdään. Silloin tulee idea tai visio siitä, mitä kappaleesta voisi tulla, ja on hienoa, jos siihen löytyy sitten myös keinot.

Kertokaa vähän, mitä työhönne kuuluu!

MK: Äänitysprojekteja, kuunnelmamusiikkia saksalaiselle radioyhtiölle, ja ensi vuonna lastenlevy. Firmamme IMU teettää myös paljon toimistotyötä ja järjestelyä.

JS: Musiikkiteknologilla on monenlaista hommaa. Päällimmäisenä äänitys-, miksaus-, ja äänentoistotyöt ja niihin liittyvä oheistoiminta, roudaus, kahvinkeitto, kopiokoneen käyttö jne. Lisäksi on kaikenlaista vaikkapa nuotinkirjoituksesta teknisenä tukihenkilönä ja -konsulttina toimimiseen.

Lähes kaikki alamme ihmisistä ovat myös itse muusikoita ja tekevät soittokeikkoja. Itse opiskelen musiikkiteknologian opettajaksi, joten listaan tähän lisäksi vielä opetustyöt. Olen kerran joutunut myös erään taiteilijan sukulaisten autonkuljettajaksi yhden päivän ajaksi.

Mikä on antoisinta, onko myös huonoja puolia?

JS: Antoisinta on päästä tekemään yhteistyötä taitavien muusikoiden kanssa.

MK: 1. Antoisinta on ihmiset, jotka tapaa, ja musiikki.
2. Ei ole vapaata. Sitä saa vain kieltäytymällä joistain projekteista.

Millainen Laukkosken seuratalo on äänityspaikkana?

JS: Laukkosken seuratalo toimi äänityksissä mielestäni hyvin. Seuratalon rauhallinen sijainti rajaa pois liikenteen metelistä aiheutuvat häiriöt. Äänitystilana käyttämämme sali oli Brelolle riittävän kokoinen ja salin puupinnat auttoivat lämpimän soundin löytymiseen. Käytimme lähimikityksen lisäksi tilamikitystä, jotta saimme levylle talteen myös seuratalon oikeaa sointia.

MK: Aivan. Tärkeätä akustisissa, herkissä äänityksissä on ympäristön hiljaisuus. Ainoa toivomus: voisiko LNS olla Helsingistä länteen?

Aamu koittaa – myös yövahdille.

Mieliinpainuvimmat muistosi levyprojektien parista?

JS: Kaikki projektit ovat mieliinpainuvia. Levynteko saattaa olla välillä aikamoista koheltamista ja säätämistä. En pysty nostamaan mitään yksittäistä tapahtumaa muiden yli.

MK: Tehtiin Karelian kanssa noin 1981 luontoäänityksiä Nurmeksessa Bomban lähellä. Soudettiin yöllä venettä ja soitettiin, ja töräyteltiin aamukolmelta pienen järven vastakkaisilta rannoilta puhaltimilla. Kävin myös kerran Nils-Aslak Valkeapäätä äänittämässä Tromsassa, ja teimme retken uloimmille saarille Atlantin rannalle.

Minkä musiikin lajin koet omimmaksi?

JS: Kuuntelen itse paljon kansanmusiikkia sekä pop/rock-musiikkia. Klassisen musiikin kanssa olen ajautunut tekemisiin koulutuksen kautta. Akustinen musiikki eri muodoissaan miellyttää tällä hetkellä ehkä eniten.

MK: Monenlainen musiikki innostaa. Ei lajilla väliä.

Mitä musiikkia itse harrastat?

JS: Alkujaan olen viulisti. Nuorempana tuli soiteltua myös kitaraa ja sitä kautta olen oppinut myös mandoliinin soittoa. Olen soittanut vuosia kansanmusiikkia Spelarit-yhtyeessä, mutta viime aikoina en ole opiskelujen takia pystynyt olemaan mukana yhtyeen toiminnassa. Erilaisia instrumentteja olen soittanut myös helsinkiläisen pop-yhtye Soman levyillä. Hiljattain hankin myös jouhikon, jota haluan opetella soittamaan.

MK: Musiikkiharrastus on perheyhtyeemme. Soitamme juuri mm. Toton Rozannaa.

Matti muistetaan (ne joiden muisti sinne asti ulottuu) 1970-80-lukujen maineikkaista Karelia-, Laulupuu- ja Ykä, Matti ja Liisa -yhtyeistä. Mitä muuta on mahtunut muusikonurasi varrelle?

MK: Niissä olen ollut ja olen edelleen mukana. Minulle tärkeitä olivat lastenlevyt, mm. Mörköoopperat, Täti Moonika, Kolme iloista rosvoa, Mörri Möykyn suvi, Putte-Possun nimipäivät.

Muut harrastukset:

JS: Täysin musiikkiin liittymättömiä harrastuksia ei minulla tällä hetkellä juuri ole, vaikka se tekisi kyllä hyvää. Olen kyllä harkinnut akvaarion hankkimista!

MK: Taloremontti ja muut korjaustyöt.

Miten määrittelisit kansanmusiikin? Onko määritelmä muuttunut?

JS: Matilla on tähän varmasti syvällisempi vastaus kuin minulla...

MK: Tässä se tulee: parempi soittaa kuin määritellä!

Kansanmusiikin tulevaisuus?

MK: Siinä on tarpeeksi tulevaisuutta, jos saadaan siirrettyä entisten muusikoiden ajatuksia ja tunnelmia uuteen musiikkiin.

Jos aikakone heittäisi sinua hieman taaksepäin ja olisit uudestaan 19-vuotias , niin miten valitsisit ja tekisitkö kenties jotain toisin kuin tuli tehtyä?

MK: Jos olisin taas 19-vuotias ja kokemustakin olisi sen mukaan, valitsisin saman kaltaisesti kuin olen tehnyt.

Jos taas olisi nykyinen kokemus - mutta sehän on mahdotonta...

JS: Valinnat olisivat varmasti samansuuntaisia. Kyllä. Henki kulkee ja jääkaapissa on juustoa, se on hyvä.

HMK

<< << << << <<

Kerääjä Sivorin

Lyhytläntä kertomus

kesältä 1890, otteita

Emil Sivori keräsi vuosina 1889-1909 Savosta ja Karjalasta lähes 2000 (kaksituhatta) kansansävelmää. Tästä nurmijärveläisnuorukaisesta tuli myöhemmin urkuri, kuoromies ja merkittävä pedagogi.

Matkojen tukija, Suomalaisen kirjallisuuden seura, antoi tarkat ohjeet sävelmämuistiinpanojen tekemiseksi: ”sävelmät välttämättömästi ovat paperille pantavat ihan sellaisina kuin laulaja tahi soittaja ne esittää, mitään muutoksia tahi lisäyksiä niihin tekemättä . –Jokaiseen laulunsävelmään on temppo merkittävä. Paitsi laulajan tahi soittajan nimeä olisi vastedes myöskin hänen ikänsä sekä säätynsä tahi ammattinsa muistoon kirjoitettava.”

”—eri sävelmälajit (runo- kansanlaulu- ja tanssisävelmät) ovat eri vihkoihin kirjoitettuina Seuralle annettavat, ja koko matkasta on lyhytläntä kertomus laadittava.”

Kesän 1890 keruumatkaan sävelkomitea myönsi 500 markan apurahan, ja matkan tuloksena oli 236 muistiin kirjoitettua sävelmää. Mistä ja miten ne parhaat laulut ja soitot löytäisi, sen tietäminen ei aina ollut helppoa:

”Viime-kesäisen laulukeräykseni aloitin Nurmeksen kauppalassa, jossa Heinäkuun alussa pidettiin maanviljelysnäyttely. Kansaa oli paljon saapuvilla, useammista naapuri-pitäjistäkin, ja tapasin monta laulajaa sekä kanteleen ”taiteilijaa” (joksi itseään nimittivät). Viimemainitut olivat kilpailua varten saapuneet, vaan semmoista ei niissä juhlissa pidettykään.

Monta sekä laulu- että kanteleen-säveltä merkitsin, muun muassa niinkutsutun ”Walamon kirkon kellot”, jonka nuori, 19-vuotias talon tytär Helena Toivanen osasi sekä viululla että kanteleella soittaa.

Tyytyväisenä ensimäiseen tulokseen matkustin sitte Ilomantsiin, poiketen Pielisjärven Kylälahden kylään, jossa soitatin paikkakunnan parasta kanteleen soittajaa Juhana Kiiskiä; häneltä sainkin koko joukon arvokkaampia ja vanhoja kanteleen soittoja. – Ilomantsissa ei enään paljon kanteletta soiteta eikä myöskään runolaulujakaan osata. Löytyi kyllä muutamia vanhuksia, jotka Kalevalaa osasivat, vaan enemmän lukemalla kuin laulamalla, sillä vanhuuden takia ei enään ääni juossut – eikä siis sävel (nuotti) ollut minkään arvoinen. Ainoastaan muita, niinkutsuttuja rakkauslauluja sain nuotita.

Tultuani Korpiselkään huomasin, että siellä kuten Ilomantsissakin on tuo nykyisin muodissa oleva ”sirmakka” peli kanteleen soiton tykkönään hävittänyt. – Koko pitäjässä löytyy ainoastaan kolme kieletöntä, rappiotilassa olevaa kanteletta.

– Useammassa niinkutsutussa kirkkopyhässä olin tilaisuudessa suurta nuorisojoukkoa laulattamaan, mutta turhaan, sekä nuoret että vanhat olivat laulussa ja soitossa taitamattomat; ainoastaan ”sirmakkaorkesteria” minulle tarjottiin, joka on kaikkea muuta, vaan ei musikia!

Kun olin näissä kokouksissa tavannut Suojärveläisiä ja huomannut, etteivät olleet Korpiselkäläisiä etevämmät, niin päätin, että menoni sinne, kuten olin aikonut, olisi vaan turhaa ajan hukkaamista; jatkoin siis matkaani Suistamoon, jossa saalis alkoi olla parempi.

Kumminkaan ei Soanlahdessa, Karjalan suurimmassa kylässäkään paljoa osattu, enemmiten vaan arvottomia renkutuksia. Wärtsilän tehtaalaisilta sain koko joukon vanhoja sekä uusia lauluja, joista useat ansaitsevat huomiota. –

Lähettäen sulimmat kiitokseni matkarahoista, pyydän arv. Seuralta anteeksi, etten ole ennemmin voinut tätä keräystäni sisään lähettää, mutta pätevät syyt ovat siinä olleet esteenä.

Leipzigissa Heinäkuun 26 pnä 1891.

Kunnioituksella Emil Sivori.

<< << << << <<

Festaritunnelmia Kaustiselta

Brelo valloitti

...ja Italia voitti

On kuivan kesän kuuma heinäkuun alku Kaustisella, Keski-Pohjanmaalla. Pelimannitalon hirsiseinät hikoilevat, tunnelma tiivistyy. Brelo soittaa. Kanteleiden sointi hiljentää viimeisenkin häiritsijän yleisöstä. Kun Ruskova loppuu, aplodit ja bravo-huudot raikuvat.

Pelimannitalon konsertti nauhoitettiin Yleisradioon, Kulttuuriuutiset esitti katkelman soitosta ja maakuntien lehdet Helsingin Sanomia lukuun ottamatta esittelivät näyttävästi yhtyettä. Vaikka osa mestaripelimanneista ei tunnustanut Brelon musiikkia ymmärtävänsäkään ja italialaisten rummutus häiritsi paikoin kuuntelemista, yleisö vastaanotti yhtyeen poikkeuksetta kannustavasti. ”Nämä ovat tulevia mestareita”, kommentoi Koirasen Antti juonnossaan.

Pelimannitalo

Tunnelma konserteissa, joista valtaosaa seurasin, oli hyvin intensiivinen ja elämyksellinen. Myös soittajat tuntuivat saavuttavan saumattoman yhteissoiton fiilikset, ja irrottelut onnistuivat nappiin. Kuuntelun seuraava aste olisikin saada tanssia kantelesvengin tahdissa...

Olin hyvin ylpeä brelolaisista, vaikka kunnia ei kuuntelijalle kuulukaan. Vuosien määrätietoinen harjoittelu Vilma Timosen johdolla on tuottanut tulosta. Jokaisen entisen ja nykyisen laukkoskelaisen olisi pitänyt saada kokea tämä: Brelon menestys Kaustisen festivaaleilla vuoden toisena juhlayhtyeenä. On olemassa käsite Brelo-soundi, joka on tunnistettavissa.

Festivaalin alun anti oli monipuolinen kuten aina; Italia-teema antoi oman säväyksensä. Mieleen jäi voimakas dramaattisen Calicanto-nykyfolkyhtyeen konsertti vain vähän sen jälkeen, kun Italia oli voittanut jalkapallon MM-kisafinaalin. Värttinä antoi mahdollisuuden pogoilla festivaaliareenalla, jos ei voinut osallistua Antin tanssitupaan tai Yökatrilliin. Kaustisellahan usein rytmijalka väpättää.

Kaustisen festivaali on siitä mainio juhla, että se tarjoaa kansanomaisen musiikin koko kirjon – ja oikeastaan laajemminkin. Jos pimpparauta tai haitarivalssi ei kiinnosta, voi siirtyä kuuntelemaan vaikkapa musiikkilukion nuorten herkkiä ja energisiä esityksiä. Areenalla näkee usein edustavan katsauksen suomalaisen kansantanssin nykytilaan: kaikki on sallittua. Ulkomaiset vieraat antavat areenaesityksiin lisäväriä ja potkua. Viime kesän miinuksena voisi mainita liian kovan volyymin, joka karkotti kuulijoita ainakin italialaismusisoinnin parista.

Lasten lavalla on pari kertaa saanut kokea elämyksiä omaehtoisia esityksiä kuunnellessa, ja Tradilinnut hallitsevat leikittämisen. Kuluttamisviettiään voi toteuttaa mm. festivaalikaupassa, jossa levylöytöjen tekeminen on enemmän kuin todennäköistä. Öiset nuotiolaulut ovat monen kävijän juhlan kohokohta. Ehkäpä taas ensi kesänä...Kaustiselle on vaikea sanoa ei!

ELH

<< << << <<

Ajankohtaisia levyjä ja elokuvia

Gjallarhorn: Rimfaxe

Rimfaxe on suomalais-ruotsalaisen maailmanmusiikkiyhtyeen Gjallarhornin neljäs levy. Yhtye on edellisen levyn ilmestymisen jälkeen jälleen muuttanut kokoonpanoaan: Jenny Wilhelmsin ja Adrian Jonesin lisäksi Gjallarhornissa soittavat perkussionisti Petter Berndalen ja puhaltaja Göran Månsson. Muun muassa Ranarop-levyltä tuttu didgeridoo puuttuu nyt, mutta tilalle on tullut monipuolinen lyömäsoittimisto ja erilaisia huiluja. Nokkahuiluista erikoisin on barokki-instrumentti nimeltä subkontrabassohuilu (sub contrabass recorder), jolla tosiaankin tuntuu pääsevän melkoisen matalalle.

Levyn tuottaja on Martin Kantola. Rimfaxen miksauksesta ja äänisuunnittelusta vastaa Grammy-kuuluisuus Bruce Swedien, jonka meriitit ulottuvat Ellingtonista Lopezin kautta Jacksoniin.

Rimfaxe-levyn yhtenä pääteemana on skandinaavisessa tarustossa esiintyvä maaginen hevonen. Suurin osa kappaleista on laulettuja tarinoita, balladeja: nimikappale lauletaan islanniksi, Kokkovirsi on suomenkielinen ja muut ruotsin-, norjan- ja gaelinkielisiä. Runot ovat kansanrunoja ja moni sävelmistäkin on alkuperältään kansansävelmä. Taklax-viulupolskissa leikittelevät erilaiset rummut pitkän matkaa samaa rytmiä kuin melodiaviulu.

Ei ole kuitenkaan epäilystä, etteikö tämä ratkaisu sopisi tanssinkin tueksi! Lyömäsoitinten osuus on levyllä muutenkin vahva, ja niitä käytetään persoonallisesti ja vaihtelevasti. Yhtye kävi Helsingissä huhtikuussa, ja konsertissa huomasimme, että Berndalen lyö rumpujaan enimmäkseen vain toisella kädellä, mitä ei todellakaan voi levyltä havaita.

Jenny Wilhelmsin äänityöskentelystä on vaikea lausua kommentteja, laulu ja muu huhuilu (karjankutsu) on aina yhtä taitavaa. Luonnonkaunis ääni, äänenkäytön suvereenius ja tyyliin kuuluvien korujen täydellinen hallinta tuottavat hienon lopputuloksen.

Swedien toteaa CD:n vihkosessa: ” When I first heard the music of Gjallarhorn, I felt as if I was in love! And in a very Scandinavian way! I simply had to be a part of this unique and marvelous band!”

Jadesoturi (A-J Annila) (Suomi/Viro/Kiina 2006)

Jadesoturi, ensimmäinen suomalainen kung fu –elokuva, aukoo uusia uria. Elokuva on tehty kansainväliseen tyyliin huolella, tehosteista tinkimättä. Maisemat ovat komeita, taistelukohtaukset ja kung fu –elokuvaan kuuluvat ilmassaliitelyt ovat näyttäviä, näyttelijätyö enimmäkseen kelvollista. Testiyleisömme vierasti Markku Peltolan kaurismäkeläistä (?) näyttelemistyyliä. Tommi Eroselta hyvää työtä. Ei hullumpi ratkaisu loppujen lopuksi panna näyttelijät vaihtamaan kieltä suomesta kiinaksi ja päinvastoin. Muuten kahden eri puolilta maailmaa olevan taruston sotkeminen keskenään lähinnä vain vaikeuttaa päällekkäisten juonien ymmärtämistä.

Mitenkään leimallisesti suomalainen elokuva ei ole, ainakin näin jälkikäteen ajateltuna viittaukset Sampoon ja Kalevalaan olisi voinut korvata millä kertomuksella tahansa. Siellä täällä kuuluu Riku Kettusen vantele (soittajan kehittämä instrumentti); viisikielisen rooli sekä taisteluvälineenä että soittimena jää ohueksi (ks. taustatietoa elokuvan kanteleista Vilkusta 1/2005). Ehkä kiinalainen katsoja huomaa näihin asioihin liittyvän eksotiikan paremmin.

<< << << <<

Vuoden varrelta

LNS:n Tanhujengi mukana lasten kansantanssiluokittelussa

Maakunnallinen kansantanssiluokittelutapahtuma pidettiin Hollolassa 22.-23.4.2006. Tapahtumassa mukana oli LNS:n ryhmä Tanhujengi, joka luokiteltiin pronssisarjaan 10-13 -vuotiaiden sekaryhmien sarjassa. Lisäksi Tanhujengi osallistui Raikuli-tapahtumaan, joka pidettiin 22.-23.4. Hollolassa. Raikuli-viikonloppuleiri sisälsi mm. liikunta-, showtanssi-, irkkutanssi- ja käsityöpajoja sekä erilaisia kisoja. Laukkoskelaisten joukkueet (Prinsessat, Dinot, Super Girls jne.) menestyivät tehtävä- ja rastikisoissa erinomaisesti: voitto tuli kotiin molempina päivinä.

Kanteleleiri jälleen Mekrijärvellä

Ilomantsin kanteleleiri pidettiin toista kertaa peräkkäin Mekrijärven tutkimusasemalla. Laukkoskelaisia soittajia oli tällä kertaa mukana kolme. Paikka on idyllinen ja uimaranta erinomainen; 35-vuotisjuhlaleiriä myös suosi kaunis sää.

Luonto on Mekrijärvellä lähellä. Se inspiroi leiriläisiä muun muassa yhtyeiden nimeämisessä: eräänäkin iltana oppilaskonsertissa kuultiin taiwanilais-ranskalais-suomalaista ”The Mosquito Killers” –yhtyettä. - Juhlaleirin päätöskonsertti pidettiin Joensuun konservatoriolla.

Kanteleryhmien ohjaajana Anna Kattainen

Syksyllä 2006 kanteleopettaja Vilma Timosen sijaisena on toiminut Sibelius-Akatemian opiskelija Anna Kattainen. Kanteleryhmien syksyn tuotoksia voi kuulla Kanteleryhmien joulukonsertissa, joka pidetään ma 11.12.2006 klo 18.30 seuratalolla. Keväällä 2007 lasten ryhmiä ohjaa Essi Olkanen.

Breloa ohjaa edelleen Vilma Timonen ja ryhmä harjoittelee pääsääntöisesti viikonloppuisin.

Laukkosken nuorisoseuran puheenjohtaja ja johtokunta vuonna 2007

Laukkosken nuorisoseuran syyskokouksessa valittiin johtokuntaan kaudelle 2007-2008 uusina jäseninä Niko Karlsson, Mari Knuuttila ja Kalle Ruotsalainen. Erovuorossa olleista valituksi tuli Pertti Asikanius. Nyt valittujen lisäksi johtokunnassa jatkavat Juha Lehto, Satu Niinikoksi, Airi Talvi ja Mia Yrtti. Seuran puheenjohtajana jatkaa Annica Franzén-Siivola.

Terveiset SNL:n ja KN-liiton syysvaltuustojen kokouksista!

Suomen Nuorisoseurojen Liitto ja Kalevan Nuorten Liitto pitivät syysvaltuustokokoukset Helsingissä 18.-19.11.2006. Kokouksessa valituksi tulivat liittojen uudet hallitukset sekä hyväksytyiksi liittojen toimintasuunnitelmat ja talousarviot. Lisäksi valtuustojen kokouksessa keskusteltiin nuorisoseuraliikkeen tulevaisuudesta ”Kasvusta kaiken ikää” – ohjelman suunnista, majakoista, sekä yhteisistä 6 tavoitteesta, etapista.

Majakat näyttävät yhteisen suunnan:

1. Nuorisoseuroissa on mahdollisuus uuden oppimiseen ja ihmisenä kasvamiseen muuttuvassa yhteiskunnassa.

2. Yhteisössämme jokaista arvostetaan ja toimitaan yhdessä yksilön ja yhteisön hyväksi.

3. Vahvistamme toiminnallamme monimuotoista suomalaista kulttuuria ja sivistystä sekä eri kulttuurien välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä kansainvälistyvässä maailmassa.

Yhteiset etapit luovat yhteiset tavoitteet:

Lapset ja nuoret

- Nuorisoseuralaisuuden ydin on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen. Kehitämme laadukasta lasten ja nuorten harrastus- ja kerhotoimintaa sekä luomme mahdollisuuksia nuorten omaehtoiselle tavoitteelliselle toiminnalle ja vaikuttamiselle heitä itseään koskevissa asioissa.

Uusille urille

- Perinteisten vahvojen harrastusalojen lisäksi tarjoamme uusia kiinnostavia harrastusmuotoja sekä mahdollisuuden kehittää omaa asuinaluetta yhteistyössä eri tahojen kanssa myös kansainvälisestä vuorovaikutusta ja yhteistyötä lisäten.

Kokemukset kehiin, mielipiteet vaihtoon

- Nuorisoseurojen vahvuus on eri-ikäisten yhteistoiminnassa. Uudistuva ja elinvoimainen nuorisoseuranliike tarvitsee sekä kokemuksen viisautta että uusien sukupolvien tuomia uusia ajatuksia ja toimintatapoja.

Nuoret nuijan varteen

- Nuorisoseurassa tarjoamme nuorille mahdollisuuden toimia, osallistua suunnitteluun ja päätöksentekoon. Nuoria tulisi olla toiminnan suunnittelijoina ja päätöksentekijöinä samassa suhteessa kuin heitä on jäsenistössä.

Meidät huomataan

- Yli 125-vuotias elinvoimainen nuorisoseuraliike ja sen 80 000 jäsentä on osoitus siitä, että olemme oikealla asialla. Voimme tuntea ylpeyttä nuorisoseuralaisuudestamme ja tehdä järjestömme monimuotoista toimintaa aktiivisesti näkyväksi ja tunnetuksi. Näin turvaamme toiminnallemme edellytykset myös tulevaisuudessa.

Resursseja maakuntiin

- Nuorisoseurajärjestö on yksi Suomen merkittävimmistä kulttuurijärjestöistä. Kulttuurin voima perustuu maakuntien kulttuuriprofiiliin ja sen vuoksi tulevana kolmivuotiskautena tulisi kehittää juuri maakunnallisen nuorisoseuratyön taloutta ja toimintaa.

(Suomen Nuorisoseurojen Liiton valtuuston varajäsen Mari Knuuttila raportoi kokouksen antia)

<< << << <<

Seitti-

levyä saatavana asiamiesposti Sirenasta

sekä osoitteesta BRELO_LNS@SUOMI24.FI (p. 019 6649 398). Levyn hinta on 20 euroa.

” Vuonna 2006 Brelo oli Kaustisen festivaalien juhlayhtye ja herätti ansaitusti huomiota persoonallisella soitollaan. Seitti-levyllä kanteleversioiksi on sovitettu taitavasti niin irlantilaista kansanmusiikkia kuin balkanilaisia sävelmiäkin.” (Aksentti/TD)

<< << << <<

60-lukulaiset vauhdissa

Aprillipäivänä järjestettiin Laukkosken nuorisoseuran 60-luvun seura-aktiivien juhla.

Juhlan ohjelmassa oli mm. hyvää ruokaa, muisteluita ja kertomuksia 60-luvulta,tanhuamista lähes alkuperäisellä ryhmällä sekä mahtavat arpajaiset. Rahashekki luovutettiin nykyiselle nuorisoseuralle kansainvälistä toimintaa varten! Mukana oli myös porvoolainen 60-luvun musiikkia esittänyt bändi, jonka tahtiin tanssittiin pitkin iltaa ja välillä soitettiin aitoja 60-luvun levyjä. Nähtiinpä puolen yön jälkeen lyhyt iskelmäparodia tähtineen!

Illanvietossa vallinnut kodikas jälleennäkemisen ilmapiiri elvytti monia vanhoja ystävyyksiä.

Moni mukana ollut oli sitä mieltä, että jatketaan nyt siitä mihin 40 vuotta sitten jäimme!

Eipä olisi uskonut,että aito 60-luvun ruoka maistuu näin hyvältä 2000-luvulla! Ruoka: lihakeittoa, reikäleipää, juustoa, kotikaljaa, puolukkakiisseliä aidolla kermavaahdolla sekä kahvia, pullaa ja kuivaa kakkua.

Huhu kertoo, että toimikunta (alla) Pixi, Pertti, Erkki, Ismo, Juhani, Mirjami ja Leena on jälleen ollut koolla hautomassa uusia metkuja …

<< << << << <<

Saimme myös kuulla muun muassa Ritva Lempisen, o.s. Asikanius, muisteluita 40 vuoden takaa:

Hyvät 60-lukulaiset!

Esiinnyin tällä paikalla ensimmäisen kerran äitienpäiväjuhlassa vuonna 1948. Lausuin äidin opettaman ja Raakel Linnanheimon opastuksella harjoitellun runon ”Äidin rakkaus”: Mi rakkaus raukeamattomasti kaikk’ kestää kohtalot kuoloon asti.” Runon loppuvaiheessa pysähdyin, sanoin: anteeksi kauheesti, ojensin vasemman jalan taakse, otin kiinni hameen helmasta oikealla kädellä, irroitin vasemman käden lantiosta ja notkistin polvet syvään. Olin jännittäessäni unohtanut tämän niiauksen. Nyt sen tein ja aloitin runon alusta.

Seuraava muistikuva on pari vuotta myöhemmin, kun Agnes Klaavon ja Marttojen johdolla äidin kanssa kokosimme joulupaketteja rajaseudun monilapsisille sotaleskiäideille. Pakettiin laitettiin Liisa-nukkenikin. Se uudempi, josta luopuminen itketti monta iltaa. Äiti keksi kirjoittaa hoito-ohjeeni mukaan ja luopuminen helpottui.

Sen jälkeen alkoikin varsinainen toiminta, ensin kesäisinä toimintakerhoina. Niiden aikana löysin naisihanteeni. Halusin tulla aikuisena sellaiseksi kuin Jaakkolan Elma, Uurtolan Hilkka tai Kaskelan Marjatta. Heillä oli ihanat vaatteet, kauniit hiukset ja taito keskustella vapaasti ja hauskasti poikien kanssa. Noita poikia olivat Simoisen Lauri, Tuomalan Yrjö, Olkasen Raimo ja Siivolan Hannu, joka liikkui Mangströmin Martin kanssa moottoripyörällä. - - -

Nuorisoseuraan halusin erityisesti siksi, että minusta tulisi näyttelijä. Tähän sain innoituksen vuonna 1958. Täytettyäni 16 vuotta pääsin Sorsan kaupassa toimivaa kylän puhelinkeskusta hoitamaan.

Keskuksessa oli yleisöpuhelin, jota paljon käytettiin. Sitä käytti myös Waltareilla vieraileva Tauno Palo, joka rakasti Kirsti Ortolaa. Hän tuli keskuksesta soittamaan rakastetulleen ja puhui uskomattoman kauniita rakkaudentunnustuksia, jollaisia en koskaan ollut kuullut. Sellaista en ollut koskaan voinut kuvitella kuulevani Pornaisissa enkä sen koommin ole kuullut Sipoossakaan. Sitä ihmetellessä päätin, että tulen näyttelijäksi ja valitsen sellaiset roolit, joissa osakseni tulee moinen runollinen kauneus. - - -

60-luvulla sain sitten tilaisuuteni. Sain pääroolin näytelmässä ”Maisterin parhain perhonen”. Loistokkaat rakkaudentunnustukset kuitenkin puuttuivat rooleista. Ja hyvä olikin, sillä isä tenttasi joka ilta, mitä siinä näytelmässä oikein tehdään ja että tehdäänkö siinä jotain sellaista kuin näytelmissä yleensä tehdään. Väitin, että ei tehdä. Maisteri siinä vain kulkee haavin kanssa ympäriinsä ja pyydystää perhosia. Ei huomaa minua ollenkaan. Kun isä vain jatkoi tenttaamistaan ilta toisensa jälkeen, jouduin tunnustamaan, että roolipaperissa kyllä lukee, että näytelmä päätetään hipaisusuudelmaan, mutta ei me sitä käytetä. Isä vieläkin epäili, että mitä jos nuorina villiinnytään… mutta ei villiinnytty. Elettiinhän 60-lukua. - - -

Mitä oli 60-luku

Aikakautta ei voi kuvata ilman yhteiskunnallisia muutoksia ja politiikkaa. Vuosikymmenen alussa Urkki kiipesi palmuun ja sai Havaijille nootin. - - - Yhteiskunnallisten muutosten myötä yhä useampi joutui tai pääsi kouluttautumaan, sillä siirryttiin maatalousvaltaisuudesta palveluyhteiskuntaan. 1960-luvun lopussa Helsingin väkiluku ylitti puolen miljoonan rajan.

Sairausvakuutuslaki tuli voimaan vuonna 1963 ja työeläkelait vuonna 1962. Tämä merkitsi sitä, että lapsilta poistettiin velvollisuus sairaiden tai iäkkäiden vanhempiensa hoitoon. Toteutettiin rahauudistus, jossa vanhasta markasta tuli 1 penni ja satamarkkasesta uusi markka. - - -

Muoti löi ällikällä niin vanhempamme kuin meidätkin. Sukkahousut, merkkifarkut, postimyynti ja muotilehdet ilmestyivät myös nuorisoseuralaisten koteihin. "Kaikilla muillakin on" –keskustelut alkoivat kodeissa.

Musiikin voimalle eivät vanhemmatkaan voineet mitään. Vuosikymmenen alussa kuuntelimme salaa ja julkisesti Paul Ankaa, Elvistä, Bill Haleyn Mambo Rockia ja Rock Around the Clockia, vuonna 1963 The Beatles teki läpimurtonsa ja pari vuotta myöhemmin The Rollings Stones. Musiikki soi aamuin, illoin ja öin. Tanssimme yksin mies- ja naispareina sekä eri kokoisina ryhminä.

Suomeksi lauloivat Lasse Liemola, Laila Kinnunen, Pärre Förars ja monet muut. Yhtenä vuonna Raha-automaattiyhdistys nosti levyautomaattien määrän 311:sta 1273:een.

60-luvulla sukupolvien vastakkaisuus ilmeni usein suurempana kuin yhteiskunnan muut ristiriidat. - - - 1960-luvun alussa Suomessa säädettiin epäsiveellisten julkaisujen estämisen lainsäädäntö. Aiheen antoi Norja, jossa käytiin 1959 oikeudenkäynti kirjailija Agnar Mykleä vastaan hänen kirjastaan Laulu punaisesta rubiinista, jota pidettiin epäsiveellisenä. - - - Suomessa käytiin vuosina 1964-65 mm. jumalanpilkkaoikeudenkäynti Hannu Salaman Juhannustansseja vastaan. - - -

Palaan meidän toimintaamme. Koskaan muulloin en ole ollut niin monipuolinen ja lahjakas kuin Teidän kanssanne 60-luvulla. Osasin lausua runoja niin juhlissa kuin kilpailuissa. Osasin voimistella sirosti ja näyttävästi maakuntajuhlilla ja Kimpisen kentällä Suursuvipäivillä Lappeenrannassa. Osasin näytellä ja tanssia kuin keijukainen, kun Telle luki kulisseissa Koskenniemen Hän kulkevi kuin yli kukkien, hän käy kuni sävelten siivin. Ennen kaikkea osasin tanhuta. Askeleeni sopivat toisiin. Kiitos kärsivälliset parini Päivärinteen Seppo, Peltosen Ismo, edesmennyt Jaakkolan Pentti sekä erityisesti jenkka- ja polkkaopettajani veljeni Pertti.

Yhteisillä matkoillamme maakunta- ja suursuvipäivillä opin jakamaan salaisuudet, luottamaan ystävyyteen ja sopeutumaan yhteiseloon alkeellisissa olosuhteissa erilaisten salien lattioilla kanssanne, Martnikun Kaija, Heikkaan Kaija, Laavin Terttu, Jaakkolan Seija ja edesmennyt Salorannan Riitta. Kiitos niistä kokemuksista.

Sinä Telle olet ainutlaatuinen kokemus elämässäni ja tiedän, että muidenkin elämässä. Löysit meistä jokaisesta kaiken myönteisen, osasit aktivoida vähäisenkin taidon. Annoit jokaiselle tehtävän ja paikan. Innostit aina ja joka tilanteessa. Kuuntelit kaikki murheet ja kuljit aidosti rinnalla. Kiitos siitä!

Kerroin melko pitkään 60-luvusta – en suotta. Palaan vielä kotiin. Lähtiessäni nuorisoseuran rientoihin piti aina pyytää lupa. Aina sen sain, mutta isä jaksoi mainita: pidä sitten äitis ja isäs mielessä koko illan. - - - Nyt ymmärrän, että tämä kaikki oli 60-luvun rakkautta ja huolenpitoa. Jotain siitä olen soveltanut omiinkin lapsiini, vaikka he ovat pitäneet sitä pornaislaisena tuohivirsukulttuurina. (Itsekin sitä kuitenkin käyttävät omiin lapsiinsa …)

Arvaan, että tämän tilaisuuden keksijä on iki-pulppuilevan luova Pixi Putus. On iso ilo olla tänne kutsuttuna.

Rakkaat 60-lukulaiset!

Viimeisinä työvuosinani ilmestyi Suomeen uusi ammattiryhmä, jotka markkinoivat itseään elämäntaidon opettajina. En heitä koskaan osannut käyttää tai oikeammin en heitä tarvinnut, sillä te hyvät täällä olevat 60-lukulaiset olitte minun elämäntaidon opettajiani. Kiitos mukana kulkemisesta ja elämän eväistä!

<< << << <<

Laukkoskelaiset Baijerissa 22.-29.6.2006

Laukkosken nuorisoseura teki kesäkuussa matkan Etelä-Saksan Baijeriin Sulzbach-Rosenbergiin ystävyysseuran, Birgländer, vieraaksi. Matkaan osallistui 26 nuorta ja aikuista. Juhannusviikonloppu vietettiin tänä vuonna Sulzbach-Rosenbergissa vanhan kaupungin juhlassa, jonne Laukkosken ryhmä oli kutsuttu esiintymään. Vanhan kaupungin juhlaviikonlopun jälkeen teimme lyhyen kierroksen Itävallan puolella Zillertalissa, Krimmlissa ja Kitzbühelissa. Lisäksi ennen lentoa kotiin piipahdettiin vielä Münchenissä.

to 22.6.2006

Laukkosken ryhmä kokoontui kuudelta lentokentälle ryhmämatkaselvitykseen. Tavaraa oli paljon, sillä matkassa oli 8 erikokoista kanteletta, 4 viulua, kansallispuvut ja tietysti kaikki muut matkatavarat. Laskeuduimme Baijerin maaperälle Müncheniin noin klo 9.30. Manfred ja Kerstin Grädler olivat meitä bussilla vastassa ja matkasimme perinteiseen perheiden ”jakopaikkaan” Kauerhofin pihalle. Päivä vietettiin perheissä ja ohjelma oli sen mukaista. Osa kävi Ambergissa, osa vietti aikaa tutustuen lähiseutuihin, osa kävi isolla ”hiekkavuorella”, osa oli laskemassa mäkeä kelkalla jne.

pe 23.6.

Edelleen vaihtelevaa ohjelmaa perheitten kanssa: patikointia luonnossa, vierailua Ambergissa, Regensburgissa. Illalla osallistuimme Altstadtsfestin, vanhan kaupungin juhlan, avajaiskulkueeseen, jossa esiteltiin historiallisia aiheita aina 30-vuotisesta sodasta lähtien.

Ennen kulkueen alkua ammuttiin vanhan kaupungin muurin vierellä todella kovat avajaislaukaukset, ja niiden saattelemana Laukkosken ryhmä liittyi avajaiskulkueeseen. Avajaispuheessaan pormestari toivotti tervetulleiksi laukkoskelaisten lisäksi myös muun muassa tsekkiläiset ja amerikkalaiset vieraat. Iltaa jatkettiin kansallispuvuissa edustaen vanhan kaupungin juhlassa syöden ja juoden.

la 24.6.

Aamu alkoi pormestarin vastaanotolla raatihuoneella.

Tervehdyksiä pidettiin puolin ja toisin ja Laukkosken ryhmä tarjosi kantelemusiikkia. Vastaanotolla nuorisoseuran puheenjohtaja Annica Franzén-Siivola luki Pornaisten kunnanjohtajan Juhani Vähähyypän tervehdyksen. Vastaanotolla oli myös vanhoja tuttuja: tapasimme saksalaistuneen japanilaisnaisen, joka aikanaan järjesti meille esiintymismatkan Japaniin. Jälleennäkeminen oli iloinen puolin ja toisin.

Vastaanoton jälkeen tutustuimme raatihuoneen kellarissa sijaitseviin vanhoihin vankityrmiin. Päivä jatkuu lämpimissä merkeissä.

Illalla oli grilli-ilta Grädlereiden luona Illschwangissa. Manfred G:n naapuri, vierailuisäntämme hänkin, oli juuri edellispäivänä teurastanut sikoja, ja niinpä grillimakkara ja pihvit olivat taatusti tuoretta. Puutarhaan oli pöytien ja penkkien lisäksi viritetty kisastudio: samaan aikaan televisiosta tuli MM-jalkapallo-ottelu Saksa-Ruotsi (joka muuten pelattiin melko lähellä eli Münchenissa). Ottelun voitti tietysti Saksa. Jalkapalloa myös pelattiin saksalais-suomalaisvoimin. Nuoret saivat heti jalkapallo-ottelun käyntiin ja siinä kommunikaatioksi riitti pallon peluu.

Saunakin lämpisi; jotkut sen kävivät testaamassa. Monella laukkoskelaisten isännistä on kylänsä ainoa sauna, kuinka sattuikaan.

Ryhmän majapaikat olivat eri kylissä, kussakin kylässä on ehkä kymmenkunta taloa. Kylät sijaitsevat mäkien välissä ja maasto on sen verran kumpuilevaa, että puhelimemme eivät yleensä näissä kylissä kuuluneet.

su 25.6.

Aamupäivän monet viettivät kaupungilla Sulzbach-Rosenbergin ympärijuoksua katsellen. Muutama isäntämme ja emäntämme jopa osallistui tähän juoksukilpailuun. Ja yhden perheen lääkäri-isäntä toimi kilpailulääkärinä. "Italialaiset helteet" (isäntämme sanoin) jatkuivat.

Kello 15:stä 18:aan esiinnyttiin vuorotellen Birgländerin soittokunnan ja tanssijoiden kanssa raatihuoneen edessä. Esitykset menivät mukavasti. Iltaa jatkettiin vanhan kaupungin juhlassa. Tunnelma oli mukava ja kadut olivat aivan täynnään ihmisiä.

Seuraavana päivänä suuntasimme kohti Itävaltaa ja Zillertalia.

ma 26.6.

Zillertal-laakso on 1000 m:n korkeudessa merenpinnasta. Serpentiinitietä matkattiin ensin noin 1500 m:n korkeuteen Hinter-Tuxin kylään asti, josta vaijerihisseillä kuljimme kolmessa eri vaiheessa aina 3200 m:n korkeuteen Gletscherer Lebnis Hintertux –vuoren huipulle.

Matkalla ylös osa meistä näki alppimurmeleita.

Huipulla käynnin jälkeen paluu alas Zillertal-laaksoon, josta serpentiinitietä 7 kilometriä 1500 m:n korkeuteen, vastapäiselle rinteelle hotellillemme Gasthaus Enzianhofille. Ajo mutkittelevia teitä pitkin isolla bussilla oli aika hurjaa - mutta hienot olivat näkymät laaksoon. Ja hyvä sää, Sulzbachissa oli myrskyisää sadetta sillä aikaa. Herra Pirnerillä oli Zillertalissa haitari mukana ja siitä seurasi, ettei Itävallastakaan selvitty ilman illanviettoa lauluineen ja tanssahteluineen (mm. häätanssi Zillertalista). Illan pimetessä Alppien yllä salamoi hurjasti.

ti 27.6.

Matka Itävallan puolella jatkui Gerlos-Passin kautta Krimmliin, jossa näimme muutaman kymmenen kilometrin päässä Enzianhofista olevat, yhteiskorkeudeltaan lähes 400 m korkeat vesiputoukset. Osa kiipesi puoleenväliin putouksia rinnepolkuja pitkin. Jo alhaalta oli mahtava näköala ylös vesiputouksiin.

Vesiputouksilta matka jatkui Mittelsilliin, jossa lounastettiin. Kitzbüheliin kohdalla alkoi ilma synkistyä. ”VilliKeisari” – vuoriryhmän kohdalla pilvet valuivat suorastaan vuorta pitkin alaspäin. Ennen Kufsteinia alkoi valtava rankkasade ja ukkonen, ja bussimme jatkoi siitä suoraan Saksan rajalle ja kohti Münchenia. Vähitellen Itävallan retkemme oli päättynyt.

ke 28.6.

Keskiviikko kului kaupunkiretkillä ja ostoksilla naapurikaupungeissa mm. Regensburgissa, Nürnbergissa.

Illalla perinteinen läksiäisillanvietto Kauerhofissa. Tanssia baijerilaisten tahdittamana, huutokatrillia, Vanha reissaaja jne.

to 29.6.

Hyvästit perheille ja kiitokset hauskasta ja hyvästä majoituksesta!

Lentomme lähti vasta illalla, joten vietimme iltapäivän Münchenissa. Münchenin aurinkoisen kaupungin keskustakävelyn lopuksi alkoi vesisade ja kastuimme läpimäriksi. Kotona ollaan yhdeltätoista illalla. Bis bald!

Kiitos kaikille matkalaisille!

(Matkapäiväkirja on koottu Jorma Kohosen ja Mari Knuuttilan muistiinpanojen pohjalta.)

<< << << <<

Tulossa ensi vuonna

Seuratalolla tapahtuu

8.1. Tanhukerhot aloittavat

tammikuussa Kanteleryhmät aloittavat

huhtikuussa Laukkosken Teatteri esittää Heikki Luoman näytelmän Nuoruustanssi

toukokuussa Kanteleryhmien kevätsoittajaiset

Muita tapahtumia

3.3. UNSL:n ja KNUP:n kevätkokoukset Munkkivuoren nuorisotalolla

21.-22.4. KN-tanhuluokittelu ja Raikuli-tapahtuma Hollolassa

6.-10.6. Lasten Kalenat Lappeenrannassa

10.-17.6. Ilomantsin kanteleleiri, Mekrijärvi

13.-17.6. KN-kesäleiri 9-14-vuotiaille leirikeskuksessa Mikkelissä intiaani-teemalla

7.-15.7. Kaustinen Folk Music Festival Kaustinen

Laukkosken nuorisoseuran toiminta seuratalolla vuonna 2007

Muksukerho 4-6 –vuotiaille kokoontuu keskiviikkoisin klo 17.15-18.

Ohjaajana Satu Niinikoski, p. 040-845 5503.

Tanhukerhot kokoontuvat maanantaisin:

7-9 v. klo 17.30-1815

yli 10 v. klo 18.15-19.15

Ohjaajana Mari Knuuttila, p. 040-540 4306

Kanteleryhmät kokoontuvat maanantaisin

klo 17.30 10-kieliset

klo 18.15 5-kieliset

klo 19.00 The Old Five

Ohjaajana keväällä 2007 toimii Essi Olkanen, p. 040 770 3334

Kansalaisopiston ja nuorisoseuran yhteinen Laukkosken Teatteri kokoontuu tiistaisin klo 18-20.30. Teatteri harjoittelee Heikki Luoman näytelmään Nuoruustanssi, joka tullee ensi-iltaan tulevana keväänä huhtikuussa. Lisätietoja ohjaaja Mikko Paloniemi, p. 050 306 6931.

Syksyllä 2007 ilmestyy Valo-lehden 100-vuotisjuhlanumero. Juttuja ja juttuehdotuksia otetaan jo nyt vastaan: ota yhteyttä seuran sihteeriin Mari Knuuttilaan.

Vilkun kokosivat: Eeva-Liisa Hovi, Noora Hovi, Janica Karlsson, Mari Knuuttila, Helka-Marja Kohonen, Jorma Kohonen, Ritva Lempinen ja Pixi Putus

Kuvat: Kohoset, Pixi Putus, Siivolat, Juha Vääräkangas

Laukkosken nuorisoseuran sivuille pääsee myös Porstuan kautta:

www.porstua.net -> Porstua -> sivun alalaitaan ctrl-Endillä -> Laukkosken Nuorisoseura